Teatterin taikaa tekemässä

Aamupäivällä Tampereen Työväen Teatteri näyttää rauhalliselta. Valot ovat sammuksissa, eivätkä ovet aukea yleisölle vielä tuntikausiin. Rakennuksen sokkeloisissa sisätiloissa on kuitenkin täysi meno päällä. Teatterin arkipäivässä tulevien teosten kaikki osa-alueet muuttuvat ideoista todellisuudeksi.

”Kuka näitä oppii ulkoa?”

Tampereen Työväen Teatteri, joulukuun viides päivä, kello kymmenen. Keskusradiossa on hetki sitten kuulutettu Carmenin harjoitusten alkavan. Näyttelijät kerääntyvät teatterin suuren näyttämön lavalle ja tyhjään, valaistuun katsomoon. Juttelua, käsikirjoitusten silmäilyä, vitsejä – kuulenpa jonkun tuskailevan vuorosanojensakin parissa.

Näytelmän ensi-ilta on helmikuussa, ja koko teatteri valmistautuu siihen. Muun muassa siihen. Teatterin kulisseissa on samaan aikaan tekeillä useita tuotantoja.


Lavasteita Tampereelle ja Yhdysvaltoihin

Samalla kun näyttämöllä perehdytään Carmenin vuorosanoihin, näyttämömiehet siirtävät vanerisia torneja lavalle harjoituksia varten.

Lavastemaalari Marianne Rautiaisen kädenjälkeä 

voi pian ihailla Washington DC:ssä.

Carmenin lisäksi teatterin lavastamossa, joka on eräs Suomen suurimmista, työskennellään Lämminveriset-näytelmän lavasteiden parissa. Näytelmän kantaesityksen ensi-illasta on pian kaksi vuotta, eikä teos ole enää TTT:n ohjelmistossa. Sen sijaan nyt edessä on mantereen vaihdos: näytelmää esitetään ensi talvena Yhdysvaltain pääkaupungissa Washington DC:ssä Nordic Cool -festivaalilla.

Lavastamossa työskentelevä Marianne Rautiainen manaa Lämminveristen lavastuksen kokoa. Kennedy Centerin lava on pienempi kuin Tampereen Työväen Teatterin, joten lavasteita on muokattava olosuhteiden mukaan. Alun perin suunnitelmissa oli lähettää Atlantin yli viisi kontillista, mutta nyt määrä on kutistunut kolmeen. Töitä riittää silti, niin Yhdysvaltoihin kuin Tampereellekin tarkoitettujen lavasteiden parissa.

Kaikille lavastuksille yhteistä on se, että ne syntyvät pienoismallin pohjalta. Lavastaja suunnittelee käsikirjoituksen ja ohjaajan kanssa käytyjen keskustelujen perusteella pienoismallin lavasta. Sen jälkeen lavastamon puusepät, metallityöntekijät ja pintakäsittelijät rakentavat mallin pohjalta täysikokoisen version.

Tiina Vanhapelto maalaa hajoavaksi tarkoitettua ruukkua.

”Onnistunut lavastus auttaa näyttelijöitä näyttelemään ja katsojaa katsomaan”, toteaa lavastaja Hannu Lindholm, joka on työskennellyt alalla 45 vuoden ajan.

Lavasteiden lisäksi lavalla näkyy toki pienempääkin tavaraa. Näytelmissä käytettävä rekvisiitta ei ole lavastamon vaan tarpeiston käsialaa. Rekvisiittaa on mikä tahansa tavara, jota näytelmässä tarvitaan.

”Pitää osata soveltaa”, tarpeistonvalmistajan sijainen Tiina Vanhapelto toteaa työstään.

Tarpeistonvalmistajien tehtäväksi voi tulla mitä tahansa, astioista veneen purjeisiin ja täytettyihin eläinten päihin. Käsityötaidot on siis hallittava laidasta laitaan.

Puvustamossa syntyy vaatteita muun muassa 

Vånkikuljetus nro 86 -näytelmään. 

Edessä Kaija Koljonen, hänen takanaan Heli Tapper, 

Päivi Hatanpää ja Sini Paronen.

Ulkonäkö tekee hahmon

Carmenin harjoitukset jatkuvat suurella näyttämöllä. Lavalla hiotaan kolmen näyttelijän kohtausta, joten eräs katsomon puolella vuoroaan odottava näyttelijä poistuu pukujen sovitukseen. Ulkonäkö on tärkeä osa roolihahmoa, ja TTT:ssä siitäkin huolehtivat ammattilaiset.

Lavasteiden tapaan puvut syntyvät suunnittelijan luonnoksen pohjalta. Pukusuunnittelija piirtää näkemyksensä tarvittavista vaatekokonaisuuksista. Puvustamo luo luonnosten pohjalta lavalla käytettävät vaatteet, joiden materiaalit ja tyyli heijastelevat alkuperäistä piirrosta. Puvussa käytetään teatteriniksejä, monta vaatekerrosta voidaan esimerkiksi ommella yhteen ja avata yhdellä vetoketjulla – näytöksen aikana vaatteet on nimittäin toisinaan vaihdettava muutamassa sekunnissa.

Pukujen lisäksi hiusten on oltava kunnossa. Sitä varten teatterissa on oma kampaamo, jossa peruukit ja hiustyylit syntyvät. Päivällä kampaamossa tehdään hiusten huoltotöitä niille näyttelijöille, jotka esiintyvät lavalla ilman peruukkia. Hiukset ovat pukujen lailla olennainen osa hahmoa, joten ne eivät voi näyttää miltä tahansa.

Kampaajat Emmi Lahtinen (edessä) ja Tiina Ryynänen 

tekevät päivällä hoitotöitä näyttelijöiden hiuksille. 

Käsittelyssä Heidi Kiviharju ja Teija Auvinen.

”Näyttelijä ei saa aina päättää, näyttääkö hyvältä”, näyttelijä Heidi Kiviharju kertoo.

Teatterin eri näyttämöillä voi samana iltana olla meneillään parhaillaan kolme näytelmää yhtä aikaa. Niinpä maskeeraamo ja kampaamo auttavat vain erikoisimmissa luomuksissa. Ennen näytöstä ja sen aikana näyttelijät hoitavat useimmiten omat hiuksensa ja maskeerauksensa.


Harjoitukset jatkuvat

”Herrajumala, että pelästyin!” parahtaa joku Carmenin harjoituksissa.

Monta metriä korkea vaneritorni on vähällä kaatua näyttämömiesten käsittelyssä. Seuraavalla yrityksellä lavaste pysyy jo paremmin pystyssä, mutta lähtee rullaamaan kohti etunäyttämöä liian myöhään. Ensi-iltaan on kuitenkin vielä aikaa. Muutaman kuukauden kuluttua vuorosanat ovat muistissa, ja yleisön edessä lavasteetkaan tuskin uhkaavat kaatua.

Kun lähden teatterista, ulkona paistaa talvinen aurinko, mutta teatteritalon ikkunat pysyvät pimeinä. Yleisö ei saavu paikalle vielä tuntikausiin. Sisällä illan näytösten ja tulevien teosten valmistelu jatkuu kuitenkin täydellä vauhdilla.

• Read this article in English.
• Lisää suomenkielisiä kirjoituksiani.