Saturday, March 19, 2016

Kurjat

Varoituksen sana: seuraava teksti spoilaa aivan kaiken Victor Hugon Kurjista ja jokaisesta siitä tehdystä sovituksesta. Jos klassikko on yhä lukematta tai näytelmä näkemättä, etene omalla vastuulla. 

Näin esityksen lehdistölipulla.

Jos haluatte keskiverron teatterinkatsojan tarpeisiin vastaavan arvion Kaarina-Teatterin Kurjat-näytelmästä, tässä tulee:

Kaarina-Teatteri tekee hienon tulkinnan Victor Hugon klassikosta. Dramaturgi-ohjaaja Minna-Stiina Saaristo-Vellinki on tiivistänyt kirjanjärkäleestä sulavasti soljuvan, traagisen ja vähän hauskankin näytelmän, joka pitää katsojan hyvin otteessaan kolme- ja puolituntisen kestonsa ajan.

Jos edellisen sijaan haluatte Les Misérables -musikaalin 28 kertaa nähneen, lukuisia Kurjat-sovituksia katselleen, asiaansa seitsemän vuoden ajan uppoutuneen fanin näkökulman aiheeseen, jatkakaa vielä lukemista.


Kaarina-Teatterin Kurjat tekee monta asiaa valtavan hyvin, paremmin kuin uskallan keskimääräiseltä Kurjat-sovitukselta odottaa. Ensimmäinen näytös on kuin suoraan Hugon kirjasta. Näytelmä tuo lavalle lukuja, jotka musikaali ja monet muut versioinnit unohtavat: Fantinen elämän Pariisissa, Fantinen ja rouva Thénardierin ensikohtaamisen, Jean Valjeanin Gorbeaun talossa... Monessa kohtauksessa tuntuu kuin katselisi eloon herännyttä kirjaa.

Käsikirjoitus ja ohjaus eivät jää kurjuuteen makaamaan vaan ripottelevat surun sekaan kevyempiä, hauskoja pieniä hetkiä. Toisinaan vähän isompiakin – Mariuksen ja Cosetten ensikohtaaminen Griegin Aamutunnelman tahtiin glittersateen alla naurattaa täydellisen suloisessa ylilyövyydessään.

Vaikka monet kirjan sivuhahmoista saavat hetkensä parrasvaloissa, Saaristo-Vellinkin sovitus on ennen kaikkea Jean Valjeanin tarina. Pentti Kallio tekee hienoa työtä entisenä rangaistusvankina. Kallio tuo Valjeanin henkisiin kamppailuihin itsensä kanssa maanläheistä realismia. Valjean ei tunnu elämää suuremmalta hahmolta vaan vaikeiden tilanteiden eteen joutuvalta tavalliselta mieheltä.

Merita Seppälän esittämä Fantine on erityisen koskettava hahmo. Fantinen tarina saa kerrankin riittävästi tilaa ja esitetään katsojalle kaikessa kauheudessaan: hahmo kulkee jyrkän alamäen iloisesta, rakastuneesta tytöstä yhteiskunnan pettämäksi, sairaaksi, mieleltään järkkyneeksi naiseksi.

Kari Rantanen ja Niina Laine Thénardierin pariskuntana ovat hyytävä kaksikko. Etenkin herra Thénardierin kylmän rauhallinen laskelmointi tekee vaikutuksen. Musikaalin rasittavankoomisten Thénardierien jälkeen oikeasti paha tulkinta on erityisen kiinnostavaa katsottavaa.

Näytelmän loppupuolella tarinan kiintopiste siirtyy Jean Valjeanista ja ihmisistä tämän ympärillä nuorempiin henkilöhahmoihin. Vaikka toinen näytös tuntuukin alkua kiireisemmältä ja hajanaisemmalta, on vallankumouksellisten puuhia ilo katsella. Vili Hokkasen impulsiivisen Mariuksen ja Johanna Suokkaan raikkaan Cosetten suhde ei jää kaksiulotteiseksi salamarakkaudeksi vaan on oikeasti herttainen. Enjolras'n (Jarno Huhtala) ja Grantairen (Jarmo Suokas) välinen vaikea suhde puolestaan on kirjan lukeneelle herkkua.


Minulle näytelmän kaikista kiehtovin hahmo on kuitenkin komisario Javert. Hannu Pajunen tulkitsee lain nimeen vannovan yhden asian miehen herkullisesti – ja tavalla, jollaista en ikinä uskonut näkeväni.

Kaarina-Teatterin näkemys Javertista tuo näytelmään huumoria ja palauttaa katsojan maan pinnalle. Javert on kaikessa vakavuudessaan, räyhäkkyydessään ja monomaniassaan koominen, ei traaginen hahmo. Kun komisario pitää hänet barrikadilla kohtaavalle Jean Valjeanille melodramaattisen puheen siitä, kuinka saalistajasta on nyt tullut saalis... Kliseiden ääneen sanominen on fanille tervetullut ravistelu, onhan Hugon tarina mahtipontinen ihan hölmöyteen asti. Näytelmä ei sorru musikaalin helmasyntiin eli ottamaan itseään liian vakavasti.

En kuitenkaan kuvitellut koskaan näkeväni aikuisille suunnattua Kurjat-sovitusta, jossa Javert saa elää (tai ei ainakaan kuole yleisön silmien edessä).

Saaristo-Vellinki on tehnyt rohkean valinnan ja kirjoittanut Javertin sivuhenkilöksi. Tällä kertaa Javert on este sankarimme tiellä, ei päähenkilön itsenäisesti toimiva vastavoima. Javert yksinkertaisesti katoaa lavalta päästettyään Valjeanin vapaaksi. Tämä Javert ei voisi riistää itseltään henkeä Jean Valjeanin takia. Hänessä ei ole tarpeeksi syvyyttä siihen.

Ratkaisu on kiehtova ja herättää mielessäni kysymyksiä, joihin kaikkiin en osaa vastata. Mitkä ovat ne elementit, jotka Kurjista voi poistaa niin, että se pysyy yhä Kurjina? Tarvitseeko Jean Valjean kääntöpuolensa? Onko Valjeanin tekemällä valinnalla vapauttaa Javert katsojan näkökulmasta sama merkitys, jos päätös ei enää tuomitsekaan Javertia kuolemaan? Päästääkö ratkaisu katsojan liian helpolla?

Samantapaisia kysymyksiä voidaan esittää näytelmän lopusta. Jean Valjean vie Mariuksen Cosetten luokse, saattaa tyttärensä alttarille ja lähtee tästä maailmasta seuraavaan, kirkkaampaan – ilman kirjan loppua värittäviä väärinkäsityksiä, pelkoa, uhrausta, anteeksiantoa. Jean Valjeanin viimeinen taistelu itseään vastaan jää näkemättä. Loppu tuntuu melkeinpä liian satumaiselta, lähes onnelliselta.


Mutta toisaalta: on virkistävää ja itselleni täysin uutta nähdä Kurjat-sovitus, joka ei nosta Javertia samalle jalustalle Jean Valjeanin kanssa eikä vello tarinan synkkyydessä. Victor Hugon kirjan kaikkia puolia ei mitenkään voi tiivistää kolmeen tuntiin. On hurjan mielenkiintoista nähdä versio, joka valitsee erilaisen näkökulman kuin useimmat muut.

Viihdyin Kaarina-teatterin Kurjia katsoessani paremmin kuin yhdenkään näkemäni Kurjat-elokuvan parissa – ja niitä on vuosien varrella tullut katseltua. Näytelmä on pitkälti uskollinen sekä Hugon teoksen kirjaimelle että hengelle. Teos ei aiheuta minussa musikaalin kaltaisia kylmiä väreitä, mutta se herättää pitkän linjan fanissa sekä iloa että syviä ajatuksia.

Lämmin suositus.

Kuvat: Mika Nurmi

3 comments:

  1. Kylläpäs kuulostaa kiinnostavalta! Kurjat on hankala romaani sovitettavaksi yhtään mihinkään muotoon, ja kuulostaa siltä, että tässä on uskallettu lähteä reilusti omalle polulle. Vaikka Javertin itsemurhan pois jättäminen tuntuu erikoiselta ratkaisulta, keskittyminen Valjeaniin lienee toisaalta paljon toimivampi kuin esim. se elokuvissa nähty ratkaisu, että lopetetaanpa Javertin itsemurhaan koska sehän ratkaisikin kaikki ongelmat. (Katson sinua, Bille August, enkä anna anteeksi.) Ja oi että Enjolrasin ja Grantairen vaikea suhdekin on saatu mukaan! Voi kun tekisi mieli käydä katsomassa, en vain tiedä onko oikein aikaa ja rahaa tälle keväälle...

    ReplyDelete
  2. Kiitos Siiri taas kerran tyhjentävästä ja monipuolisesta arviosta! Minä soittelen tänään Kaarina-teatteriin ja yritän ruinata itselleni lippua, vähän täydeltä näyttivät katsomot vaikka ilo se sinänsä on. Nyt tosin tuntuu, että tässähän pitäisi lukea kirjakin vielä alle eikä ehdi, siis lukea uudelleen, mutta ehkä pysyn silti mukana ja löydän ne yhtymäkohdat pääkopan sopukoista.

    ReplyDelete
  3. Cartier watches boast a large variety of design and functionality, replica cartier ukyet maintain the utmost quality and sophistication in every series. Crafted from the finest steel, replica calibre de cartier carbon diver watchesrose gold, yellow gold, and white gold, and utlizing the highest grade of diamonds worthy of the Cartier name, Cartier has dominated the industry of elegant watches. Mens and ladies watches alike are assured attention to detail internally and externally, and the namesake itself is a milestone in the world for which the standard of reputation alone is reminiscent of the product.

    ReplyDelete