Intohimoa ja kulmahampaita – haastattelussa Vampyyrien tanssin kreivit ja Sarah’t

Vampyyrit tanssivat parasta aikaa Helsingissä. Vampyyrien tanssi -musikaalissa Sarah’n roolissa esiintyvät Anna Victoria Eriksson ja Raili Raitala ja vampyyrikreivi von Krolockia näyttelevät Jonas Saari ja Mikko Vihma kertovat haastattelussa, mitä vampyyrin mielessä liikkuu ja miten laulu sujuu terävien hampaiden takaa. 

Vampyyritanssiaiset. Etualalla Anna Victoria Eriksson Sarah'n roolissa
ja Jonas Saari kreivi von Krolockina.

Jim Steinmanin säveltämä, Michael Kunzen sanoittama Vampyyrien tanssi on eräs Keski-Euroopan suosituimmista musikaaleista. Roman Polanskin Vampyyrintappajat – anteeksi, hampaanne ovat niskassani -kauhukomediaan perustuva musikaali saapui Helsingin kaupunginteatteriin helmikuun alussa. Esitykset jatkuvat Peacock-teatterissa huhtikuun lopulle.

Työryhmässä on mukana eräs Vampyyrien tanssi -konkari. Raili Raitala esitti Sarah’n roolin musikaalin Suomen kantaesityksessä Seinäjoen kaupunginteatterissa vuonna 2011. Ensikosketus teokseen tapahtui tosin jo teini-iässä.

”Tulin kerran yöllä kotiin ja jäin äitini kanssa katsomaan leffaa. Nauroimme katketaksemme – elokuva oli Polanskin Vampyyrintappajat. Kun juttelin Seinäjoen kaupunginteatterin johtajan kanssa musikaalista ja hän kuvaili tarinaa, ajattelin, että nyt kuulostaa kyllä todella tutulta”, Raitala muistelee.

Eriksson, Saari ja Vihma tiesivät Vampyyrien tanssista etukäteen vain tarinan pääpiirteet. Jonas Saari kertoo, että ennen ensi-iltaa hän tutustui laajasti musikaalin eri versioihin.

”Jotkut tahtovat tehdä roolin täysin omista lähtökohdistaan eivätkä haluakaan nähdä muita tulkintoja. Minä taas katsoin joka ikisen Youtube-videon, jonka löysin. Siten roolia voi kartoittaa – tässä on se maasto, jossa liikutaan. Videoilla pidin erityisesti Thomas Borchertin Krolockista.”

”Omaan roolityöhön pöllii aivan surutta elementtejä toisilta”, Saari naurahtaa. ”Roolia tehdessään ei kuitenkaan koskaan vain toisinna toisten tekemää. Palasista syntyy jotakin uutta, oman itsen kautta tehtyä.”

Raitala kertoo, että Vampyyrien tanssiin oli mukava palata.

”Kun materiaali oli jo tuttua, saattoi mennä suoraan asiaan, miettiä tapahtumia ja henkilöhahmojen välisiä suhteita. Mukana oli kahdet uudet vastanäyttelijät, joten impulsseja ja uusia ideoita tuli joka suunnalta. Se oli mahtavaa. Jos teoksesta olisi tullut vain toisinto vanhasta, olisi se ollut mälsää sekä itselle että niille katsojille, jotka näkivät musikaalin jo Seinäjoella”, Raitala sanoo.

Raili Raitala Sarah'n roolissa.

 

Jotain uutta, jotain lainattua


Helsingin kaupunginteatterissa miltei kaikki Vampyyrien tanssin pääroolit on jaettu kahden näyttelijän kesken. Harjoitusvaiheessa tulkintoja hiottiin yhdessä.

”Minä ainakin olen varastanut sinulta hirveästi”, Anna Victoria Eriksson tunnustaa Raitalalle.

”Meinasin juuri sanoa samaa”, Raitala nauraa. ”On hyvä, että kaksi eri aivoa tekee samaa roolia. Silloin omaan roolityöhönsä voi yhdistää molempien parhaat oivallukset.”

”Tässä tämä tulee taas. Näytteleminen ja laulaminen – se on silkkaa pöllimistä. Varastetaan Youtubesta tai toisiltamme. Jos ei pysty varastamaan, on pakko vetää omalta pohjalta”, Mikko Vihma vitsailee.

”Väkisinhän me katselemme toistemme roolitöitä, vaikka omista lähtökohdista teemmekin”, hän vakavoituu. ”Kapellimestari tai ohjaaja voi todeta, että tuo sopii toiselle mutta ei sinulle, joten tehdäänpä toisin. Toisaalta meille ei tullut heiltä kieltoa, ettemme saisi tehdä omanlaisiamme tulkintoja. Saimme tehdä roolimme melko vapaasti.”

Yleensä lavalla esiinnytään saman vastanäyttelijän kanssa. Raitala ja Vihma nähdään joka toisessa esityksessä Sarah’n ja Krolockin rooleissa, joka toisessa esityksessä päärooleja esittävät Eriksson ja Saari. Poikkeustilanteissa parit saattavat kuitenkin vaihtua.

”On ollut jännää mennä lavalle Railin kanssa. Silloin pysyy hyvällä tavalla hereillä – ai, sinä teetkin tuon kohdan tuolla tavalla”, Saari kertoo.

Joka toinen ilta pääosien tähdet nähdään ensemblessä transilvanialaisina talonpoikina ja vampyyritanssiaisten kutsuvieraina.

”Vaihtelu ensemblen ja pääroolin välillä tuo tervetulleita taukoja pääroolin tekemiseen”, Vihma toteaa. ”Päärooliin verrattuna ensemblessä esiintyminen on lepohetki.”

”Vuorottelu on rakennettu juuri sitä varten, että välillä voi ottaa vähän iisimmin”, Raitala sanoo.

”Olisi toki mahdollista tehdä esitys myös West Endin tai Broadwayn malliin siten, että samat näyttelijät esittävät kaikki viikon esitykset. Silloin roolin saattaisi kuitenkin tehdä säästeliäämmin kuin nyt. Tällä tavalla pääroolissa voi aina antaa satakymmenen prosenttia”, Saari sanoo.

”Aikataulussa on otettu huomioon myös se, että toisin kuin West Endissä tai Broadwaylla, suomalaisessa kaupunginteatterissa harjoitellaan uusia teoksia yhtä aikaa musikaalin esityskauden kanssa. Olisi raskasta esittää pääosaa kuudessa näytöksessä viikossa ja harjoitella uutta roolia samaan aikaan”, Raitala jatkaa.

”Monet Helsingin kaupunginteatterin musikaaleista on tehty niin, että varamiehet esiintyvät ensemblessä ja hyppäävät päärooliin vain sairastapauksissa. Varamiehen on kuitenkin vaikeaa pitää roolia yllä, jos sitä ei pääse säännöllisesti esittämään. Tämä on näyttelijöille reilumpi ja talolle turvallisempi vaihtoehto”, Vihma lisää.

Hampaat tekevät kreivin. Etualalla Mikko Vihma von Krolockin roolissa.

Helsingin kaupunginteatterin vampyyreille on teetetty roolin vaatimusten mukainen purukalusto. Tekohampaat aiheuttavat toisinaan hankaluuksia.

”Vampyyrinhampaat ovat eräs tämän musikaalin suurimmista stressinaiheista! Meillä on kohta, jossa hampaat täytyy saada nopeasti suuhun. Mitä jos ne ovat menneet piilossa rikki tai hävinneet jonnekin?” Raitala ja Eriksson nauravat yhteen ääneen.

”Minulla on muutaman kerran mennyt hampaiden sekaan hiuksia. Kun olen yrittänyt vetää hiuksia irti, hampaat ovat meinanneet irrota mukana”, Raitala kertoo.

Vampyyrikreiveillä on omat kipupisteensä.

”Kohta, jossa Krolock laskeutuu katosta avautuvat Batman-siivet selässään, on hankala. Siipiä täytyy työntää voimalla, ja lopulta päädymme laulamaan hankalaan asentoon”, Saari sanoo.

”Minulla on olkapää niin rikki, etten meinaa saada siipiä auki ollenkaan”, Vihma tuskailee.

Hampaat tuottavat haasteita myös von Krolockille.

”Artikulaation täytyy olla todella tarkkaa. Varsinkin isojen hampaiden kanssa s-äänteet ja muut alkavat sakata”, Saari kertoo.

”Ensemblehampaissa on vaikea laulaa, Krolock-hampaiden kanssa ei niinkään. Leukalihakset tulevat kyllä kipeiksi, sillä vampyyrinhampaat suussaan leukaa pitää herkästi oudossa asennossa”, Vihma lisää.

Kreivi von Krolock (Jonas Saari) Sarah'n
(Anna Victoria Eriksson) ammeen laidalla.

Vetovoimaa transilvanialaisittain


Vampyyrien tanssin tarinaa voi tulkita monella tavalla, hupaisasta vampyyriparodiasta synkän symboliseen kertomukseen, jossa käsitellään seksuaalisuutta ja aikuistumista ja pohditaan ikuisen elämän olemusta. Tarinan keskiössä ovat nuoren Sarah’n ja mystisen vampyyrikreivi von Krolockin hahmot.

”Sarah on elämänhaluinen ja utelias”, Raitala tiivistää oman roolihahmonsa.

”Hän toivoo elämäänsä jotakin uutta”, Eriksson jatkaa.

”Jos Sarah on elämänhaluinen, kreivin liekki puolestaan on jo hiipumassa”, Saari pohtii omaa hahmoaan.

”Kreivi on vanhojen tapojensa vanki”, Vihma lisää.

Näyttelijät innostuvat pohtimaan vampyyrikreivin ja Sarah’n välistä suhdetta.

”Kreivi laulaa sammumattomasta poltteesta. Minusta tuntuu, että polte olisi jo sammumassa, mutta Sarah sytyttää sen uudestaan”, Saari pohtii. ”Sarah’n viattomuus kiehtoo kreiviä.”

”Jos kreivi pyörii vuosisatoja kolmestaan linnassa Koukolin ja Herbertin kanssa… Onko mikään ihme, että naapurikylän nuori kaunotar alkaa kiinnostaa”, Vihma nauraa.

”Vanhemmat kyläläiset tietävät jo varoa vampyyrikreiviä, mutta Sarah ei varo mitään. Olemme pyöritelleet kysymystä siitä, onko Sarah täydellisen naiivi vai tietoinen siitä, mitä hän haluaa”, Saari kertoo.

”Mutta eikö Sarah ole juuri sen ikäinen, että hän on sekä että?” Vihma pohtii.

Karismaattisen vampyyrikreivin ilmestyminen nuoren naisen kylpyammeen reunalle muuttaa Sarah’n elämän lopullisesti.

”Krolock edustaa Sarah’lle jotain vaarallista ja jännittävää, jotain erilaista ja älykkäämpää kuin kylän väki”, Eriksson sanoo. ”Hän on ensimmäinen, joka on tarjonnut Sarah’lle mahdollisuuden intohimoon.”

”Ei se varmaankaan mitään tosirakkautta ole, vaan teinityttömäistä ihastusta ja halua”, Eriksson ja Raitala tiivistävät Sarah’n tunteet.

Tärkeää osaa musikaalin tarinassa näyttelee Petrus Kähkösen ja Miiko Toiviaisen esittämä Alfred, joka saapuu kylään vampyyreja metsästävän professori Abronsiuksen matkassa ja ihastuu vilpittömästi Sarahiin.

”Alfred on jotakin kylänväen ja Krolockin välistä. Hän on erilainen kuin kyläläiset, mutta jää täysin Krolockin jalkoihin”, Raitala sanoo. ”Alfed ei yksinkertaisesti herätä Sarahissa samanlaista intohimoa kuin Krolock. Sori Alfred, ja sori Alfredin fanit!”

”Jos Krolock ei olisi ilmestynyt Sarah’n elämään, Sarah’lle ja Alfredille olisi varmaan käynyt oikein mukavasti”, näyttelijät miettivät.

”Vaikka kyllähän Alfredille käy nytkin tietyssä mielessä hyvin”, Saari huomauttaa. ”Loppuhan on omalla tavallaan onnellinen kaikille.”

Sarah (Raili Raitala) Alfredin
(Petrus Kähkönen) syleilyssä.

Vampirismia


Vampyyrien tanssilla oli innokkaita suomalaisfaneja jo Seinäjoen kaupunginteatterin esityksen aikaan, ja kiinnostus jatkuu Helsingissä. Kansainvälisellä mittapuulla suomalaisten vampyyri-innostus on vielä pientä, mutta kotimaassa vain harvaa teatteriesitystä fanitetaan yhtä aktiivisesti.

”Olimme kuulleet, että teosta fanitetaan, ja aavistelimme kyllä, että fanit tulevat katsomaan. Yllättävää on, että yleisössä on ihmisiä, jotka ovat nähneet musikaalin lukemattomia kertoja kymmenien eri näyttelijöiden esittämänä”, näyttelijät kertovat.

Keski-Euroopan suurissa teattereissa faneilla on tapana jäädä esityksen jälkeen odottamaan omaa suosikkivampyyriaan henkilökunnan ovelle. Ujot suomalaiset eivät taivu samaan, ja näyttelijätkin saattavat nopeimmillaan poistua pienestä Peacock-teatterista jo ennen kuin yleisö ehtii narikkaan.

”Meillä ei ole samanlaista stagedooring-kulttuuria kuin monessa muussa maassa, mutta teatterin kautta on sovittu tapaamisia katsomoon näytösten jälkeen”, nelikko sanoo.

”On harvinaista herkkua, että fanit haluavat tulla tapaamaan meitä, ja meistä se on totta kai mukavaa. Katsojiahan me palvellaan”, Vihma tiivistää työryhmän tunnelmat.

Vampyyrit puhuttavat myös netissä.

Twitterissä #vampyyrientanssi-tunnisteella lähetetään uusia viestejä päivittäin, blogiarvosteluja on kymmenittäin ja Instagramiin on kertynyt jo yli 750 vampyyriaiheista kuvaa. Ulkomaalaiset fanit lähettävät Facebookin ja Tumblrin kautta tykkäyksiä Helsingin vampyyreille. Esiintyjätkin otetaan toisinaan mukaan vampyyrikeskusteluihin.

”Olen kohdannut enemmän faneja sosiaalisessa mediassa kuin kasvotusten. Mutta onhan Twitterissä viestittelykin omanlaisensa fanitapaaminen”, Saari toteaa.

”Blogeihin on kirjoitettu sivutolkulla analyysia joka roolista. On huikeaa, miten sisällä teoksessa fanit ovat,” Vihma lisää.

Nopealiikkeisimmät fanit ovat jo ensimmäisen esityskuukauden aikana ehtineet nähdä Vampyyrien tanssin puolen tusinaa kertaa. Kaikille veripalttu ei kuitenkaan maita.

”Musikaalilla on ihailijansa, mutta ikävä kyllä suuri yleisö puuttuu. Näytöksissä on vielä paljon tilaa. Esitys ei taida olla perinteisen teatterikansan makuun”, Vihma pohtii.

”Tämä on nuorten ihmisten musikaali. Ehkäpä heitä saataisiin katsomoon nykyistäkin enemmän esimerkiksi etuhintakampanjoilla”, Eriksson jatkaa.

Vampyyrien tanssi. Tanssilattialla mukana
Anna Victoria Erikssonin Sarah ja Jonas Saaren von Krolock.

Moniin makuihin


Vampyyrien tanssin tiimoilta käytiin eräs viime aikojen erikoisemmista teatterikeskusteluista. Ensimmäisissä mainoskuvissa Vihman kreivi von Krolock esiintyi viiksekkäänä. Viikset kuumensivat ennen ensi-iltaa tunteita sekä puolesta että etenkin vastaan.

”Missään muualla ei ole ollut viiksekästä von Krolockia, joten ajattelimme tehdä täysin uudenlaisen ratkaisun. Lopulta viiksistä kuitenkin luovuttiin käytännön syistä. Päätimme, että on helpompaa, kun ei tarvitse pelailla niin tekoviiksien kuin omien viiksienkään kanssa”, Vihma kertoo kuohuttaneen karvoituksen taustoista.

”Viiksistä ei siis luovuttu fanien painostuksesta”, hän naurahtaa.

Viiksien aiheuttama kohina peilaa monia Vampyyrien tanssista käytäviä keskusteluja. Musikaalin eri tuotantoja ja tulkintoja kommentoidaan fanipiireissä yksityiskohtaisesti ja joskus ärhäkästikin, omia suosikkeja ylistetään ja toisenlaisia kantoja kummastellaan. Totutusta poikkeava näkemys voi aiheuttaa sekä ihastusta että revittyjä pelihousuja.

Näyttelijät toteavat, että oman näkemyksen hahmosta ei tarvitsekaan sopia joka makuun.

”Vampyyrien tanssin rooleja ovat esittäneet lukuisat näyttelijät. Faneissa on koulukuntia, joille tietty tulkinta on se ainoa oikea. Esitys, jonka on nähnyt ensimmäisenä tai joka muuten osuu elämässä oikeaan hetkeen, tekee lähtemättömän vaikutuksen. Se on ymmärrettävää”, Saari toteaa.

”Vaikka seisoisit lavalla päälläsi, et voi miellyttää kaikkia. On mukava huomata, että kaikilla tulkinnoilla on omat faninsa”, Vihma tiivistää.

Kuvat: Mirka Kleemola.
Perehdy vampyyreihin myös esimerkiksi Lauran ja Katrin blogeissa.

2 comments:

  1. Kiitos jälleen Siiri, kiinnostava ja monipuolinen haastattelu! Olipa myös kiinnostava kuulla selvitys viiksigatesta ja sen taustoista. Ilahduttavaa on toki kuulla näyttelijöiden ajatuksia roolihahmojensa taustoista ja itse roolityöstä. En osaa kommentoida tähän nyt mitään sen syvällisempää, mutta luin koko tekstin ilolla ja mielenkiinnolla!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia, tosi mukava kuulla että tykkäsit! :) Viiksigate on vakava asia...

      Delete