Wednesday, June 17, 2015

Kesäteatterikesä: Lentävät morsiamet

Huom. näin esityksen ilmaiseksi lehdistölipulla.
farssi
1. komedia, jonka hauskuus perustuu väärinkäsityksiin
2. tapahtuma joka epäonnistumisessaan naurattaisi jollei itkettäisi
Wikisanakirja
Otin vuoden 2015 kesäteatterikierrokseni missioksi tutustua farsseihin. Etukäteisolettamukseni lajityypistä olivat seuraavat: väärinkäsityksiä, kiusallisia tilanteita, vauhdikas juoni täynnä älyttömiä käänteitä. Karikatyyrisiä hahmoja, ihmissuhdesotkuja. Hurja tahti, vitsit ajoitettu sekunnin tarkkuudella. Onnistuessaan riemukasta, mutta usein epäonnistunutta ja sellaisena vaivaannuttavaa.

Ensimmäinen farssini, Kirjurinluodon kesäteatterin Lentävät morsiamet, ei onnistunut naurattamaan.


Lentäviä morsiamia kutsutaan toisinaan myös bulevardikomediaksi – farssin ja komedian rakkauslapsi, ei ihan yhtä nopeatahtinen kuin farssi mutta koheltavampi kuin komedia. Oli näytelmän alalaji mikä tahansa, esitys polki pitkälti paikallaan.

Marc Camolettin tekstin lähtökohdat vaikuttavat kyllä vauhdikkailta. Playboy-Bernard (Jukka Puotila) on kihloissa peräti kolmen naisen (Katariina Kaitue, Marika Krook, Maria Kuusiluoma) kanssa. Kuvio toimii, sillä morsiamet ovat lentoemäntinä kolmen eri lentoyhtiön palveluksessa. Kun ensimmäisen yhtiön kone nousee Pariisin kentältä, toinen laskeutuu ja kolmas lentää pallon toisella puolella. Mutta mitä tapahtuukaan, kun lentoaikataulut menevät uusiksi? Onnistuvatko Bernardin sisäkkö (Rea Mauranen) ja ystävä (Lasse Karkjärvi) estämään pakkolaskun?

Oletin, että tällä reseptillä saataisiin aikaan melkoinen sählinki. Esityksen ensimmäinen puolisko uppoaa kuitenkin tilanteen pohjustamiseen. Toisella puolella langat sidotaan yhteen jo ennen kuin tilanne ehti käydä kunnolla kiperäksi. Alkuasetelma lupaa paljon kuumempia paikkoja kuin teksti tarjoilee.

Näytelmä on kirjoitettu vuonna 1960. Aika näkyy asenteissa: näytelmän mieshahmot ovat elostelijoita ja naiset miehennälkäisiä bimboja. Oletan, että stereotyypeillä pelaaminen on farsseille yleistä, mutta olisin kaivannut morsiamiin hiukan enemmän särmää.

Mikko Viherjuuren ohjauksessa touhua tahdittavat tarpeettomat laulut. Musiikkinumerot hidastavat jo muutenkin turhan verkkaista tahtia entisestään. Erityismiinus Mamban Vielä on kesää jäljellä -hirvityksen loilottamisesta toisen näytöksen loppuun. Johan sen pitäisi lukea Suomen laissakin, että tätä syksyn saapumista enteilevää korvamatokamaluutta ei esitetä ennen heinäkuun puoliväliä!

Esitys sentään näyttää kauniilta. Hannele Seppälän puvustamat morsiamet hehkuvat sekä univormuissaan että siviiliasuissaan. Pan Amin Peggyn muhkea turkki ja Air Francen Julien chic iltaleninki ihastuttavat.


Ensimmäinen farssini ei juuri ilahduttanut. Muutaman kerran hymähdin, mutta koska näytelmä lupaa enemmän kuin antaa, poistuin pettyneenä. Lentävät morsiamet on jopa pitänyt hallussaan maailman esitetyimmän ranskalainen näytelmän titteliä, mutta viehätys ei ainakaan tämän tuotannon perusteella avautunut minulle ollenkaan.

Jospa seuraavassa farssissa jo hauskemmin.

Kuvat: Kirjurinluodon kesäteatteri
Lisäys 5.7.2015: kyllä vain, seuraava farssi oli hauskempi!

4 comments:

  1. Lentävät morsiamet ei kuulunut minun suunnitelmiini eikä kuulu edelleenkään ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä ihan hyvä niin... :P Porissa oli kyllä muuten mukavaa, pääsi moikkaamaan kaveria ja sääkin suosi, että kesäretkimielessä kuitenkin kiva päivä!

      Delete
  2. Herkullinen alkuasetelma, juonesta tuli vähän mieleen "joitakin vuosia" sitten elokuvissa ollut Down With Love jossa Ewan McGregorilla oli useampikin lentoemo kierroksessa. Harmi ettei farssi pelannut, se on myös minulle katsojana haastava laji tai vähintään suhtaudun siihen suurella epäluulolla. Kiva näistä on kuitenkin lukea!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vielä en ole heittänyt farssikirvestä kaivoon, seuraava vuorossa heinäkuun alussa. Sitä odotellessa... Kiitos!

      Delete