Tänään ajattelin työntää lusikkani Tampereen Työväen Teatterin keittämään tekoälysoppaan. TTT:n Wicked-musikaalissa käytetään generatiivisella tekoälyllä tuotettuja visuaalisia elementtejä, mikä on herättänyt kritiikkiä, mikä on ajanut teatterin toimitusjohtajan puolustuskannalle, mikä puolestaan on herättänyt lisää kritiikkiä.
Tämä tapahtumasarja toi mieleeni koko joukon teatterissa käytettyihin videoprojisointeihin liittyviä ajatuksia, joita olen pallotellut jo pitkään.
Aloitan kertomalla, että en itse lainkaan pidä generatiivisesta tekoälystä. Minua huolestuttavat sen sähkönkulutus, sen tarvitsemien datakeskusten vaikutus luontoon ja ihmisten elinympäristöön, sen käyttöön linkittyvät itsemurhat ja psykoosioireet, sen vaikutus ihmisaivoihin, sen suhde tekijänoikeuksiin, sitä kouluttavien työntekijöiden työolosuhteet, sen käyttö huijauksiin ja seksuaalirikoksiin ja sen kehityksestä tavalla tai toisella seuraava taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi. Vaikka generatiivista tekoälyä on nyky-yhteiskunnassa mahdotonta täysin välttää, mielestäni ainoa moraalisesti kestävä valinta on olla hakeutumatta tietoisesti sellaisten tuotteiden ja palveluiden pariin, jotka kyseistä teknologiaa hyödyntävät.
Teattereilla ja muilla taidelaitoksilla tulisi mielestäni olla sen verran idealismia ja solidaarisuutta, että ne eivät tällaista teknologiaa soveltaisi, ja minua surettavat sekä Tampereen Työväen Teatterin paljon puhuttu tekoäly-Wicked että kaikki muut teatteriesitykset, joihin on generoitu elementtejä tekoälymalleilla. Asian herättämästä keskustelusta päätellen en ole ainoa, joka ei halua mennä teatteriin katsomaan kuvageneraattorien tuottamaa sisältöä.
Wicked-keskustelussa erityisen lannistavaa, ankeita ajatuksia herättävää luettavaa on kuitenkin ollut Aamulehdessä julkaistu TTT:n toimitusjohtajan Janne Auvisen haastattelu (maksumuuri), jossa hän selittää/selittelee tekoälyn käyttöä teatterituotannossa. Mielestäni kaikista turhauttavin kohta haastattelussa on seuraava sitaatti:
"On aika helvetin vaikea käyttää aitoja kuvia Ihmemaa Ozista."
Milloin tästä on tällaista tullut?
~
Viime vuosina minusta on teatteria katsoessani ja esityskuvia selatessani useinkin tuntunut samalta kuin pornon katsojasta vanhassa vitsissä. Tiedättehän? Erotiikka on sitä, että kutitellaan höyhenellä, pornossa hinkataan koko kanalla.
Kun katson teatteriprojisointien nykytrendiä edustavia ahdistavan yksityiskohtaisia taustakuvia ja muita ympäri näyttämöä heijastettuja elementtejä – olivatpa ne tekoälymalleilla generoituja tai eivät – minusta totisesti tuntuu siltä kuin naamaani hierottaisiin kokonaista broileria. Mielikuvitukselle ei jää minkäänlaista tilaa liikkua, kun kaikki katulampuista alkaen (miksi aina katulamppuja?) lyödään silmille digitaalis-kirjaimellisina representaatioina.
Miksi toimitusjohtaja Auvinen hengenheimolaisineen tuntuu uskovan, että jollei katsojille välitetä fotorealistista kuvaa suoraan Smaragdikaupungin keskustorilta, he eivät ymmärrä esityksen tapahtuvan fantasiamaailmassa? Onko olennaisin kysymys lopulta se, tulisiko tällaiset kuvat generoida tekoälyllä vaiko luoda jollain muulla konstilla – vai olisiko tärkeämpää pohtia, miten usein projisoinnit tuovat teatteriesitykseen korvaamattoman lisän, jota ilman kokonaisuus todella jäisi vaillinaiseksi?
Eli: tarvitseeko sillä videotykillä tohottaa pitkin poikin ihan joka esityksessä?
Eettisesti tehdylle pornolle on varmasti paikkansa siinä missä eettisesti tehdyille projisoinneillekin (ts. ei hyväksikäytetä ketään eikä mitään kumpaakaan tehdessä), mutta eihän se nyt hyvänen aika aina maistu. Aina ei tarvitse näyttää kaikkea. Päinvastoin, joskus kevyt kutitus voi kiihottaa mielikuvitusta aivan erityisen ihanasti.
~
Lopuksi totean, että minua korpeaa tässä tapauksessa jotenkin erityisellä tavalla se, miten sekavia Auvinen Aamulehden jutussa puhuu: hän puolustaa tekoälyn käyttöä teatterin tekemisen apuvälineenä, vetoaa mielikuvitusmaailman valokuvaamisen vaikeuteen, vakuuttaa teatterin olevan elävien ihmisten taidetta ja sanoo tekoälyn käytön pilaavan elokuvat. Haastattelua on hankala tulkita muuten kuin siten, että siinä kalikka kalisee ja koira älisee.
Miksei toimitusjohtaja seiso selkä suorana oman teatterinsa tekemien valintojen takana vaan kiemurtelee kuin mato koukussa?
Toisinkin voisi viestiä. Olen kirjoittanut alle ehdotuksen vaihtoehtoisesta lausunnosta, jota seuraava tekoälyn käytöstä narahtava teatteri voi luvan kanssa muokata omiin tarpeisiinsa. Koska Auvinen käyttää haastattelussa karskia kieltä, olen ottanut vapauden kirjoittaa ehdotukseni samaan tyylilajiin:
"Kyllä, meidän esityksessämme käytetään tekoälyä ronskilla kädellä – ja ylpeästi! Teatterimme haluaa olla mukana uuden teknologian aallonharjalla ja näyttää, mihin kaikkeen tekoäly taipuu alan huippuosaajien käsissä. Tulkaahan katsomaan ja nauttimaan, paitsi että kaikki etiikasta ja tekijänoikeuksista kimittäjät voivat suksia täältä esimerkiksi hevon helvettiin."
Saa soveltaa!