Wednesday, June 3, 2015

Kesäteatterikesä: Stockmann Yard

Huom. näin ennakonäytöksen ilmaiseksi lehdistölipulla.

Kesäteatterikesä 2015 on käynnistynyt! Ensimmäiseksi etapiksi arpoutui Linnateatterin tavaratalohupailu Stockmann Yard Aboa Vetus & Ars Nova -museon pihalla.


En osannut päättää, mitä Stockmann Yardilta odottaa. Toisaalta – mitä ihmettä Stockmannista muka voi saada irti? Toisaalta – ei kai kukaan valitsisi noin omituista aihetta, jollei mielessä olisi ainakin muutama idea?

Tosielämän myymäläetsivän Antto Terraksen käsikirjoittama Stockmann Yard kertoo tarinoita tavaratalon osastoilta, etenkin etsiväosastolta. Esityksen sketseissä käydään läpi kaupan alan persoonallisuuksia hankalasta myyjästä vaikeaan asiakkaaseen, taskuvarkaita pakoon päästämättä.

Aihe kantaa liki loppuun asti. Aboa Vetuksen pihassa nähdään peruslaadukasta kesäteatteria. (Kesäteatterikesän 2014 suomalla kokemuksella voin nyt suvereenisti antaa tällaisia koko genreä määritteleviä lausuntoja!) Stockmann Yard on nimenomaan kesäteatteria: lavalla nähdään kotipolttoista lukuunottamatta täyskäsi kliseitä, paljaasta pepusta herrashenkilöön runsasryntäisen daamin roolissa.

Stockmann Yardin pelastaa oikea asenne. Vanhatkin vitsit esitetään niin hyvin, ettei yleisössä voi kuin nauraa. Esimerkiksi ykkösnäytöksen alun tiukka äiti, joka laittaa järjestykseen sekä oman jälkikasvunsa että tavaratalon vartijat – eihän siinä auttanut kuin ulvahdella naurusta. Myös toistuva vitsi, jossa pohditaan myymäläetsivän mahdollista homoutta, on mauttomuudessaan mainio.

Näyttelijät Teemu Aromaa, Kalle Lamberg ja Elina Hietala pitävät kovaa vauhtia yllä ja vaihtavat vaatteita ja hahmoja silmänräpäyksessä. Erityisesti pidin Lambergin hahmogalleriasta, myyjätärtä jekuttava teini ja kaidalta polulta eksyvä hevirokkari toivat hymyn huulilleni.

Myös vartijan roolissa nähtävä avustaja Jussi Jätinvuori ansaitsee esiintymisestään hatunnoston. Vaikka Linnateatteri listaa sivullaan vain kolme näyttelijää, Jätivuori nähdään neljäntenä joka toisessa kohtauksessa. Mies on mukana niin hullujen päivien kahinoissa kuin kanta-asiakkaiden AA-kerhossa ja venyy jopa catwalkille. Kyllä minä tätä neljän näyttelijän esitykseksi kutsuisin.

Toisella puoliajalla esityksen vauhti laskee. Esitys toistaa liiaksi ensimmäisellä puolikkaalla nähtyjä kohtauksia. Esimerkiksi sinänsä komeita hidastettuja tappeluita ja Yakety Saxin vauhdittamia takaa-ajoja kerrataan kyllästymisen rajoille.

Mainospuheissaan Linnateatteri uhoaa paljastavansa Stockmannin salatut tositarinat. Mielestäni lavalla nähtävät hölmöilyt vaikuttivat enimmäkseen keksityiltä. Pitänee laittaa myymäläetsivä Terraksen niin ikään kirjoittama Stockmann Yard -kirja syksyn lukulistalle – ehkäpä se valaisee teatterikohtausten ja todellisuuden suhdetta.


Stockmann Yard jätti minut hyvälle tuulelle. Katsomossa sai nauraa ääneen. Mitään mullistavaa tai erikoista ei Aurajoen rannalla ole tarjolla, mutta viihdyttävä kaksituntinen kuitenkin.

Aurinkoisessa säässä nautittuna mukava alku Kesäteatterikesälle 2015.

Kuvat: Pette Rissanen.
Muista osallistua Kesäteatterikesän viralliseen arvontaan!

2 comments:

  1. Hahah, hyvältä kuulostaa! Ensi viikolla siis katsomaan tätäkin spektaakkelia...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toivottavasti sinäkin viihdyt Stockalla, jään odottamaan tuomiotasi! :D

      Delete