Sunday, July 6, 2014

Kesäteatterikesä: Matti ja Teppo – The Turku Brothers

Huom. Näin esityksen lehdistölipulla.

Kun muistelen kesäteatteriennakkoluulojani ajalta ennen kiertuettani, vastaa Samppalinnan Kesäteatterin Matti ja Teppo – The Turku Brothers -musikaalin sisältö niitä täydelleen. Iskelmähittejä jukebox-musikaalissa, henkilö ajaa polkupyörällä, lavalle ajetaan myös autolla, vitseissä viljellään maakuntahuumoria...

Tällä kertaa jälkimaku on kuitenkin erilainen kuin niin ikään ennakkoluulojani vahvistaneen Ulvovan myllärin jälkeen. Onnistuin nimittäin, ja melko vaivattomasti, sujahtamaan mukaan Matin ja Tepon tunnelmiin. Nauroin vitseille muun yleisön mukana. Nautin musiikista. Olin fiiliksissä.

Miten ihmeessä tässä nyt näin pääsi käymään?

Jake ja Elwood..?

Matti ja Teppo -musikaali ammentaa aineksia sekä Suomen Turusta että elokuvista tuttujen Chicagon Blues-veljesten tarinasta. Heikki Sankarin käsikirjoituksen Matilla ja Tepolla (Sami Hintsanen ja Petja Lähde) ei ole tosielämän veljesten kanssa tekemistä juuri yhteisiä etunimiä enempää. Enemmän kyse on turkulaisessa hengessä toteutetusta mitä jos -musiikkiseikkailusta. Meno äityykin etenkin väliajan jälkeen tapahtuvan Blues Brothers -fuusion jälkeen sekavaksi. Tärkeää ei ole niinkään tolkukas tarinan kaari kuin yleinen hyvä meininki. (Vaan kyllä oikeat Matti ja Teppo tästä niin mielensä pahoittivat.)

Kesäteatterin perinteiden hengessä Matti ja Teppo -musikaali on enimmäkseen hupilinjalla. En vielä, kahden opiskeluvuoden jälkeen, ole tarpeeksi turkulainen ymmärtääkseni kaikkea musikaalin Turku-huumoria. Ehkä parempi niin. Vitseistä osa osuu maaliinsa ja muutamat enimmäkseen vaivaannuttavat. Kokonaisfiilis on silti yllättävän positiivinen.

Musiikkipuolella Jussi Vahvaselän sovitukset ovat – jälleen kerran – loistavia. Miten Matin ja Tepon tuotanto ja Blues Brothersista tutut blues-sävelmät voivatkaan sopia samaan teokseen näin hyvin? Paperilla tolkuttomalta vaikuttava musiikkityylien yhdistelmä on lavalla liki saumaton kokonaisuus. Aikamoista!

Koko ensemble vetää osansa reippaalla meiningillä. Isot aplodit etenkin Severi Saariselle, joka nähdään muutamassakin eri roolissa. Saarisen jokainen minuutti lavalla on täynnä aseistariisuvaa, auringonpaisteista energiaa. Erityismaininta myös Mikael Haavistolle mainiosta levy-yhtiöpomon roolista. Naureskelin vielä kotimatkallakin.

Tähän malliin esitetään iskelmää Suomen Turussa!
Keskellä Severi Saarinen Miken roolissa.

Jos joku yrittäisi talvella tehdä sisätiloihin mitään tännepäinkään, avautuisin tässä blogissa suomalaisen musikaalikentän rappiotilasta kaikilla osaamillani kielillä vielä puoli vuotta viimeisen esityksen jälkeen. Mutta kesäisenä pläjäyksenä, aurinkoisessa säässä, ystävien kanssa rennoilla fiiliksillä nautittuna The Turku Brothers toimii. Tavallaan tämä teatterielämys oli juuri sitä, mitä odotinkin sen olevan. Tavallaan se myös onnistui ylittämään odotukseni.

Kannatti käydä.

Kuvat: Harri Hinkka, Robert Seger
Muista osallistua kesäteatterikiertueen viralliseen arvontaan!

2 comments:

  1. Isot aplodit etenkin Severi Saariselle, joka nähdään muutamassakin eri roolissa.

    Heh, nytpä selvisi miksi menit katsomaan koko esitystä. ;-) Ei sillä, Saarinen loi Rockyn ja Uttersonin rooleissa sen verran valoa ympärilleen, että taidan syksyllä vilkaista herran työskentelyä myös Työviksen lavalla.

    Kuulostaa kokonaisuutena turkulaisten vastineelta Tampereen Vuonna 85 -manserockmusikaalille. Jota hämmästyksekseni esitettiin sisätiloissa. En koskaan ehtinyt sitä katsomaan, mutta paikallinen väki ilmeisesti tykkäsi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mitä vielä. Vaikuttimeni menemiselleni on puhdas ihailu suomalaista iskelmää kohtaan.

      Tai no, niin... Nyt vasta selvisi? ;)

      Eikös Manserockista muuten ollut jonkunlainen kesäteatterijatko-osa tai spinoff joku vuosi sitten?

      Delete